Meistä lyhyesti
Moikka! Taikahirnu Hobbyhorses Oy on vuonna 2023 perustettu keppihevosia ja keppihevosvarusteita valmistava ja myyvä yritys, jota pyörittävät siskokset, Helena ja Laura. Kaikki alkoi vuosia sitten, kun siskontyttö pyysi omaa käsintehtyä keppihevosta. Siskontytön innostuksen myötä myös me hurahdimme keppihevosten ihmeelliseen maailmaan!
Olemme lapsesta lähtien olleet kiinnostuneita erilaisista käsitöistä, kuvataiteista ja eläimistä. Lapsena ompelimme usein omia pehmoleluja sekä neuloimme ja virkkasimme niille asusteita. Pidimme myös maalaamisesta ja piirtämisestä, ja kotimme seinät täyttyivätkin nopeasti omista ”taideteoksistamme”. Rakkaus taide- ja taitoaineita kohtaan on jatkunut aina tähän päivään asti. Haluamme jatkuvasti kehittyä eri käsityötekniikoissa.
Keppihevosilla harrastaminen
Keppihevoset ovat ihastuttaneet ja ilahduttaneet monia niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tänä päivänä keppihevosista ovat lasten ja nuorten lisäksi kiinnostuneet enenevissä määrin myös aikuiset. Keppihevosilla harrastaminen on erittäin monipuolista, sillä se mahdollistaa esim. liikunnan, käsitöiden, valokuvauksen ja videoeditoinnin yhdistämisen. Keppihevosella voi osallistua eri keppihevostapahtumiin ja -kilpailuihin, joita innokkaat harrastajat järjestävät. Keppihevoset ovat loistava vaihtoehto myös silloin, kun oikealla hevosella ratsastaminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista. Parhaimmillaan keppihevosharrastus on sosiaalista ja hauskaa toimintaa!
Taikahirnu Hobbyhorses -keppihevoset
Keppihevosemme ovat uniikkeja käsityönä valmistettuja harrastusvälineitä sekä keräily- ja koriste-esineitä, eivät leluja. Tuotteemme eivät sovellu alle 3-vuotiaille lapsille, sillä niissä saattaa olla mm. pitkiä harjalankoja, solkia ja muita pieniä osia, jotka voivat aiheuttaa tukehtumisvaaran. Emme suosittele keppihevosiamme alle 10-vuotiaille.
Pyrimme valitsemaan keppihevosiimme ja keppihevosvarusteisiimme mahdollisimman laadukkaita ja turvallisia materiaaleja. Taikahirnu Hobbyhorses -keppihevosten ompeluun käytetään erikoisvahvaa polyesterilankaa. Lisäksi keppihevoskankaisiimme silitetään paksu tukikangas antamaan keppihevosillemme ryhdikkyyttä. Maalauksissa ja kuvioinneissa käytetään sekä akryyli- että tekstiilimaaleja. Silmien materiaaleina käytetään hevosmallista riippuen huopaa, keinonahkaa tai askartelumassaa. Huopa- ja keinonahkasilmät ommellaan kiinni hevoseen, kun taas käsin muotoillut, maalatut ja lakatut askartelumassasilmät liimataan. Taikahirnu Hobbyhorses -keppihevoset toimitetaan täysin käyttövalmiina, eli täytettyinä ja kepitettyinä.
Käsittely- ja hoito-ohjeita
Pidäthän keppihevosestasi hyvää huolta, sillä oikealla käsittelyllä voit pidentää sen käyttöikää! Tartu keppihevoseesi kepistä ja pidä pehmeä ohjasote ratsastaessa. Älä kanniskele korvista, lyö, kisko, heittele tai puristele keppihevostasi, sillä nämä heikentävät ompeleita ja vahingoittavat sitä. Jos keppihevosesi tarvitsee harjausta, käytä esim. pehmeää tekstiiliharjaa. Toistuva harjaus tai liian kovan harjan käyttö kuluttaa sekä keppihevosesi karvoja että värityksiä.
Säilytä keppihevosta kuivissa sisätiloissa, älä ulkona. Ulkona keppihevonen altistuu monelle haittatekijälle, kuten kosteudelle, homeelle ja hyönteisille. Myös pikkulinnut ja jyrsijät voivat repiä keppihevosta pesäntekotarpeiksi. Jatkuva altistus auringonvalolle haalistaa keppihevosen värityksiä. Jos keppihevonen kastuu sateella, taputtele sitä varovasti pyyhkeellä ja anna sitten kuivua ilmavassa ja lämpimässä paikassa. Toistuva kastuminen haalistaa ja pilaa keppihevosen väritykset.
Mitä tehdä, jos keppihevonen likaantuu? Se riippuu likaantumisen asteesta. Keppihevosen pinnalle jääneen pienen lian, kuten kuran, kannattaa antaa kuivua ja pyyhkiä pois esim. kuivalla sienellä tai pehmeällä tekstiiliharjalla. Jos lika vaatii pintapesua, tee mieto pesuaineliuos, kostuta siinä liina ja pyyhi hellästi lika pois. Jos keppihevonen kastuu läpimäräksi täytteitä myöten, on se vaikea saada kuivaksi, jolloin siihen voi muodostua hometta. Älä siis kastele, älä pese pyykinpesukoneessa äläkä kuivaa keppihevosta kuivausrummussa.
Toivotamme sinulle taianomaisia hetkiä Taikahirnu Hobbyhorses -keppihevosen kanssa!